Miten luodaan toimivia ja helposti saavutettavia digitaalisia palveluja lapsiperheille?
Kestävä, käyttökelpoinen ja kehittyvä digitaalinen palvelu on nykyään välttämättömyys hyvinvointialueillemme. Palvelujen on pystyttävä mukautumaan yhteiskunnan muutoksiin ja vastattava perheiden tarpeisiin.
”Improved Access to Welfare Services by Digital Solutions” -hanke toteutettiin kolmen vuoden aikana vuosina 2021–2024 ja jaettiin kolmeen vaiheeseen.
Ensimmäisenä vuonna (2021–2022) keskityttiin lapsiperheisiin. Hankkeessa kartoitettiin perheiden tarpeita, kokemuksia, kykyä ja motivaatiota käyttää digitaalisia palveluja. Samalla tutkittiin nuorten aikuisten näkemyksiä tulevaisuuden hyvinvointipalveluista sekä tehtiin selvitys lapsiperheille suunnatuista digipalveluista.
Toisessa vaiheessa (2022–2023) huomio kohdistettiin sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöön, esihenkilöihin, johtajiin ja päättäjiin. Myös digipalvelujen kehittäjät ja tuottajat osallistuivat hankkeeseen.
Kolmannessa vaiheessa (2023–2024) painopiste oli työpajojen järjestämisessä, tulosten kokoamisessa ja mallin kehittämisessä, joka tukee tulevaisuuden digipalvelujen kehittämistä. Hanketoimintaan osallistui perheitä ja ammattilaisia kunnista, hyvinvointialueelta ja kolmannesta sektorista.
Hankkeen tulosten toivotaan tukevan digitaalisten hyvinvointipalvelujen suunnittelua lapsiperheille.Tuloksia voidaan hyödyntää myös kuntien ja hyvinvointialueen hyvinvointisuunnitelmien laatimisessa perheille, lapsille ja nuorille.